torstai 29. tammikuuta 2015

Kaikuluotaimen painonappien vaihtaminen

Syksyn viimeisillä purjehduksilla havaittiin, ettei kaikuluotaimen toinen painonappi enää toiminut kunnolla. Välillä se toimi ja välillä ei. Se saattoi toimia, jos painoi sopivassa kulmassa. Lopulta nappi ei toiminut enää ollenkaan. Luotain on mallia Echo Pilot, FLS bronze, forward sonar. Laite on noin 10 vuotta vanha.

Näytön alapuolella on kaksi painonappia, joilla ohjataan kaikkia toimintoja. Painonapit ovat päältä kumia...

... ja niiden alla on piirilevyyn juotetut mikrokytkimet. Kuori on kiinni neljällä ruuvilla. Kotelon reunan uran täyttää silikonitiiviste. Mikrokytkimet ovat yleismallia ja ne löytyivät helposti vaasalaisesta elektroniikkaliikkeestä. Kytkinten hinta ei päätä huimannut...tai tavallaan huimasi. Yksi kytkin maksoi 25 senttiä. Päätimme vaihtaa molemmat ja ostimme vielä yhden varalle, jos yksi kytkin sattuisi vaurioitumaan kolvauksen aikana.

Työhön ei tarvittu erikoisempia työkaluja: teräväkärkinen kolvi, pieni meisseli, tukeva kiinnitysalusta ja hauenleuka sekä lisäksi toinen hauenleuka. Toisella hauenleualla sai pidettyä hyvin kiinni irroitettavasta kytkimestä ja samalla vedettyä sitä koko ajan ylöspäin. Kytkimet on juotettu kiinni neljällä pinnillä. Kytkinten vieressä on paljon muita herkkiä komponentteja, joten lämpöä ei saa antaa liikaa ja kolvin kanssa tulee olla varovainen.

Uusi kykin on paikoillaan.

Kytkimet testattiin ennen kotelon kasaamista ja kasaamisen jälkeen. Kytkimet toimivat täsmallisen tarkasti. Testaamista varten jännitteen sai helposti syötettyä autojen apuvirtana käytettävästä boosterista. Toivottavasti nappeja saa taas painella 10 vuottta huoletta.