perjantai 7. kesäkuuta 2013

Aquila valmiina siirtymään Kuopioon

Koskaan aikaisemmin ei Aquila ole meidän omistamana ollut purjehdusvalmiina ja lähdössä ensimmäiselle reissulle 15.5., mutta tänä vuonna se päästiin kokemaan! Tuntui hyvälle irroittaa köydet laiturista ja päästä kevään ensimmäiselle purjehdukselle. Jaakko ja Maarit kävivät muutaman päivän purjehduksella nauttimassa oman osuutensa tämän alkukauden veneilystä.  Yhteensä kolme reissua ehdittiin tälle keväälle tehdä Vaasan saaristossa. 



Kaikki varustelut on tehty ja Aquila odottaa ensimmäistä siirtomiehistöä, jonka on tarkoitus purjehtia Vaasasta Saaristomerelle. Aquila purjehtii seuraavat kolme vuotta Saimaalla ja palaa takaisin Vaasaan vuonna 2016 tai 2017.

S-vetolaitteen stefan vaihtaminen

Aquilan s-vetolaitteessa on viimeisten reissujen aikana havaittu pientä öljyvuotoa. Kirkasta öljyä on valunut moottorin vauhtipyörän kotelon alapinnasta konehuoneen pohjalle muutamia tippoja. Epäilyjen perusteella päätettiin vaihtaa vetolaitteen ylemmän vaaka-akselin stefa. Homma annettiin paikalliselle huoltomiehelle, koska oma aika ei riittänyt ja homma vaati erityisosaamista, sillä vene oli jo vedessä. Huoltomies tuki vetolaitteen yläpäästä kiinni ja irroitti moottorin vetolaitteesta. Tässä vaiheessa huoltomies huomasi, ettei vuodon syynä ollutkaan moottorille tulevan akselin stefa, vaan vetolaitteen laipan huono kiinnitys. Laippa ei ollut kokonaan irti, mutta kiinnitysruuvit olivat aavistuksen löysällä ja öljy pääsi valumaan pultinrei'istä. Koska stefa oli jo hankittu, vaihdettiin se joka tapauksessa ja vetolaitteen laippa kiinnitettiin huolellisesti.

Vuotanut öljy valui vauhtipyörän koteloon ja sieltä konehuoneen pohjalle.

Comfortinan konehuoneeseen pääsen hyvin käsiksi, kun purkaa perähytin seinän pois. Portaiden puolelta koneen saa vedettyä suoraan eteenpäin.

Vetolaite tuettiin huolellisesti remontin ajaksi.
 

Tutkan asentaminen

Ajatus tutkan asentamisesta lähti liikkeelle jo pari vuotta sitten ja nyt, kun veneen on tarkoitus siirtyä Vaasasta Kuopioon, oli oikea hetki toteuttaa tämä projekti. Tutkajalkaa ja sen rakennetta oli suunniteltu jo tovin aikaa, mutta lopullinen idea saatiin naapuriveneen tutkajalasta, joka osoittautui meille hyväksi. Perusajatuksena oli, että jalka valmistetaan ilman hitsausta ja kustannukset pidetään kurissa.

 Tarvikkeet hankittiin paikalliselta "rosterikauppiaalta". Suurin osa tarvikkeista oli romutavaraa.
 Koko jalka valmistettiin ilman hitsaussaumoja.
 Lopuksi kaikki osat kiillotettiin.
 Jalka tehtiin sellaiseksi, että sen saa talvitelakoinnin ajaksi laskettua alas.
 Tutkan asentaminen onnistuu myös saariolosuhteissa. Ensimmäisellä purjehduksella oli mukana pieni ruuvipenkki, joka kiinnitettiin täkkipulteilla hakkuupölkkyyn kiinni. Akkuporakone jaksoi hyvin jopa ruostumattomaan poraamisen.
 Skannerin kiinnityslevyyn asennettiin lisäksi kahvat, jotka helpottavat jalan kääntämistä veneen kallistuksen mukaan.
 Aquilan peräkaiteet saivat tässä projektissa muutaman tuen vähentämään tutkajalan aiheuttamaan rasitusta.
Uuden monitoimiplotterin kaapelointiin käytettiin vanhoja läpivientejä, joita piti hieman suurentaa. 
 Tutka sijoitettiin sellaiselle korkeudelle, että se ei käytössä aiheuta turhaa haittaa veneen miehistölle eikä myöskään korkeutensa puolesta rasita peräkaidetta tai jalan kiinnityksia liikaa.

Kevättalkoot 8.-12.5.2013

Kevättalkoot saatiin hyvään vauhtiin 8.5. ja kelit suosivat Aquilan kotisataman veneenomistajia. Yhden päivän aikana saatiin tehtyä pesu- ja vahaustyöt sekä osittainen pohjan myrkkymaalaus. Olemme todenneet saman kuin monet muutkin kanssaveneilijät, että pohjaan ei kannata maalata kallista myrkkymaalia joka vuosi lisää turhan takia. Edellisenä keväänä pohja maalattiin kokonaan. Tänä vuonna maalattiin vain ne kohdat, joista myrkkymaali oli kulunut. Nosturi saatiin hyvällä tuurilla tilattua saman viikon perjantaiksi ja niinpä Aquila pääsi ensimmäisten veneiden joukossa vesille.

http://yle.fi/uutiset/veneilykausi_aluillaan/6633212





Moottoria huollettaessa huomasimme, että polttoainejärjestelmän karkeasuodattimeen oli edellisen kesän jäljiltä kertynyt aika paljon sakkaumia. Paikallisesta venetarvikeliikkeestä hankittiin tankkiin laitettavaa lisäainetta, joka hajottaa sakan. Tästä syystä varauduttiin myös tuplamäärään suodattimia, jotta tulevan kauden reissuilla ei matkanteko tyssäisi varaosien puutteeseen. Mitä luultavimmin karkeasuodatin tullaan vaihtamaan ensimmäisten ajotuntien jälkeen.

"Tankkimatoa" suodattimessa
Lauantai kului kannenvahauksen parissa ja veneen varustelussa. Lähes kaikki Aquilan varusteet olivat taas talven lämpimässä varastossa. Iltapäivän aikana pääsimme talkoissa jo pystyttämään mastoa. Iltaan mennessä ei veneestä puuttunut enää kuin purjeet.

Sunnuntaina jatkettiin varustelua ja laitteiden testausta. Purjeiden asentamisen jälkeen Aquila alkoi olla lähes valmis kauden ensimmäiselle purjehdukselle.